

TEKEE MITÄ LUPAA



Hävittäjälentäjän lupausten tie
Pitkä tie nuoresta partiopojasta hävittäjälentäjäksi Ilmavoimiin ja lopulta kuntavaaliehdokkaaksi Keravalle sisältää lupauksia, jotka ovat muokanneet minusta sen miehen joka nyt olen.
Kolkkapoikain laki ohjasi meitä partiopoikia tottelemaan ja olemaan periksiantamattomia. Ihmisiksi elämisen lupaus annettiin rippikoulussa kymmenen käskyn äärellä – heikoimmista on pidettävä huolta, demokratiaan ja oikeuteen tulee luottaa, lähimmäiselle ei saa aiheuttaa vahinkoa tai kärsimystä, luonnon tasapainosta on huolehdittava, emmekä saa puhua perättömiä lähimmäisistä, emmekä petä luottamusta, panettele tai juorua.
Kohtele muita kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan.
Sotilasvala oli lupaus, jossa tuotiin esiin maanpuolustustahto sekä vastuu tehtävistä osana joukkoa. Alaisia kohtaan pitää olla oikeudenmukainen ja pitää huolta heidän hyvinvoinnistaan.
Lento-oppilaan valassa lupasin noudattaa tinkimättömästi lentopalvelusmääräyksiä.
Tulin hyväksytyksi Kadettikouluun, nykyiseen Maanpuolustuskorkeakouluun, jossa lupasin uhrata työni ja elämäni isänmaalle: ”En karta työtä, en taistelua, en kärsimystä, en kuolemaa”.
Kadettikoulun jälkeen annoin virkavalan, jossa lupasin noudattaa lakeja ja toimia yhteiskunnan parhaaksi.
Puolustusvoimissa palvelin pääasiassa MiG-21 -hävittäjälentäjänä, mutta myös muissa tehtävissä vuodesta 1978 vuoteen 2008. Tuona aikana kirkastui veteraanisukupolven työn merkitys isänmaalle – uhraukset ja hinta, jälleenrakentamistyö. Veteraanit torjuivat demokratiamme ja itsenäisyytemme murtamisyritykset.
Avioliittolupauksen annoin, kun otin vaimokseni Leenan Suomenlinnan kirkossa 1983. Vastasin vihkipapin kysymykseen ”Tahdon” – ja tätä lupausta on noudatettu 42 vuotta.
Tänä päivänä olen vaalilupausten äärellä. Minun Keravani on vapaa, vastuullinen ja turvallinen.
Rakennetaan kaupunkiamme viihtyisäksi vastuullisilla ratkaisuilla hyödyntäen monimuotoisuutta.
Huolehditaan lapsista, nuorista, ikäihmisistä. Varmistetaan seniorien meille rakentaman hyvinvoinnin säilyminen.
Ja tehdään tämä kaikki yhdessä.
LUPAUSTEN ÄÄRELLÄ
Tässä sitä ollaan, vaalilupausten äärellä. Aikaisemmat valat ja lupaukset ovat minut tähän tilanteeseen saattaneet. Myös voimavarani ja sitoutumiseni voivat edistää Keravan ja keravalaisten elinvoimaisuutta. Yhteiskunnan palveleminen on aina ollut minulle merkityksellistä, ammatinkin kautta.
Upseerina, johtajana ja lentäjänä työskentely opettivat laatu- ja turvallisuusajattelun merkityksen, jota tulee soveltaa, kun verorahoilla ja yhteiskunnan resursseilla haetaan tehokkuutta, tuottavuutta ja vaikuttavuutta. Keravan kaupungin kehittyvään toimintakulttuuriin sopisi sanonta: ”Qualitas Potentia Nostra” – ”Laadussa on voimamme”.
Näistä lähtökohdista minun Keravani on vastuullinen, vapaa ja turvallinen. Lupauksista pidetään kiinni, eikä ihmisten pyrkimyksiä hyvään saa rajoittaa turhalla byrokratialla tai huonoilla käytännöillä.
Turvallisuus on varautumista ja rakenteita. Vaaditaan tilannetietoisuutta, tilanteiden ymmärtämistä, johtopäätöksiä sekä reagoimista oikein ja oikea-aikaisesti. Strategisesti tärkeitä asioita ei päätetä reaktiivisesti, vaan proaktiivisesti - viileällä harkinnalla ja pitkät valot päällä.
Kerava on pinta-alaltaan pieni ja rakenteeltaan tiivis. Uusien ratkaisujen tulee olla kestäviä ja viihtyisyyttä edistäviä. Olemme viherkaupunki.
Lapsista ja nuorista huolehdimme tarjoamalla hyvät olosuhteet kasvaa ja kehittyä sekä aktivoitua virikkeellisessä ympäristössä. Ikäihmisistä huolehdimme tarjoamalla viihtyisät, turvalliset puitteet pitää yllä elinvoimaa ja nauttia elämän jälkiruoasta. Tunnistetaan omaishoitajuus ja vahvistetaan omaishoitajien jaksamista.
Kaupungin velkaantuminen on estettävä. Vakaus ja liikkumavara taloudessa on myös viisasta varautumista.
Erityisesti kehitettäviä alueita ovat aseman seutu ja keskusta. Asema tarvitsee nopeasti lisää pysäköintipaikkoja.
Hyödynnetään kaupungin vastuulle siirretyt TE-palvelut mahdollisuutena saattaa alueen työllisyystilanne hyvälle mallille.
Pidetään huolta, että Kerava saa jatkossakin Uudenmaan Yrittäjien myöntämän Kultaisen Yrittäjälipun, joka kertoo kaupungin hyvästä työstä yritysten hyväksi.
Kaiken tämän teemme yhdessä.





LUPAUKSIA KERAVAN HYVÄKSI

IKÄIHMISEMME ITSENÄISYYDEN, JÄLLEENRAKENNUSTYÖN JA HYVINVOINTIYHTEISKUNNAN RAKENTAJINA
Keravalaisina ja Keravan kaupunkina velvollisuutemme on muistaa, huomioida ja tukea ikäihmisiämme. Joukossamme asuu ja elää suuri määrä väkeä, jotka kokivat raskaat uhraukset ja tekivät kovan työn osana itsenäisen isänmaan tarinaa. Näen tärkeänä, että lähimmäisinä ja yhteisöinä kiinnitämme huomiota ikäihmistemme asukas- ja potilasturvallisuuteen, mitä kokonaisuutta osaltaan vahvistetaan tukemalla omaishoitajien jaksamista

KASVU- JA OPPIMISYMPÄRISTÖT - NUORILLE TULEVAISUUDENUSKOA
Tarjotaan lapsille ja nuorille hyvät puitteet kehittyä ja kasvaa, mahdollisuus päästä mieleiseen ammattiin ja näin työnsyrjään kiinni. Pidän tärkeänä kouluissa puhua ja tuoda esiin systemaattisesti veteraanisukupolven arvoja ja perintöä. Itsenäisessä isänmaassa kasvaminen ja opiskelu vapaasti ja rauhassa ei ole itsestäänselvyys. Tässä ajassa on keskeistä tukea, kannustaa ja valaa tulevaisuudenuskoa nuoriimme.

VARAUTUMALLA KERAVA TURVALLISEKSI
Turvallisuus on varautumista – käytännön toimia ja toimintaa kotona, kouluissa, yrityksissä ja Keravan kaupungissa. Turvallisuus on valvontaa ja tilannetietoisuutta sekä tehokkaita rakenteita vastata rauhattomuuteen sekä mahdollisiin riskeihin. Puheet ja suunnitelmat vaativat käytännön toimintaa – panostuksia laatuun ja riskienhallintaan. Kouluttautumalla ja harjoittelemalla olemme myös henkisesti valmiita niin keravalaisina kuin koko kaupunkina.
Etenkin haluan vahvistaa oppilaitostemme turvallisuutta ja turvallisuusilmapiiriä. Kiinnitetään erityinen huomio myös asemanseudun, keskustan ja kauppakeskuksien ympäristön turvallisuuden varmistamiseen.

ASEMANSEUTU
Asemanseutua on kehitettävä vetovoimaa lisäten. Sitä ei saa rakentaa tukkoon. Aseman historiallinen merkitys Keravan kasvulle ja elinvoimalle pitää tunnistaa edelleen tulevaisuuden mahdollistajana. Pysäköintipaikkoja on saatava lisää. Pyöräparkin yhteyteen matalan kynnyksen pyörähuoltoa ja tukea turvalliseen pyörällä liikkumiseen.

VELKAANTUMINEN KURIIN
Estetään Keravan haitallinen velkaantuminen. Velkaa saa ottaa vain taloudellisesti tuottaviin ja vaikuttaviin projekteihin. Vakaus ja liikkumavara taloudessa on viisasta varautumista.

RATKAISTAAN KORJAUSVELKA
Tuottamattomista kiinteistöistä ja tyhjistä tiloista on päästävä eroon. Näistä kohteista syntyy keravalaisille veronmaksajille vain laaduttomuuskustannuksia.

JARMO "AHMA" AHONEN
• Naimisissa, kolme lasta, neljä lastenlasta
• Keravan Kokoomuksen hallituksen jäsen
• Tarkastuslautakunnan jäsen
• Vammaisneuvoston varajäsen
• Tammenlehvän Keravan perinnetoimikunnan pj.
• Pilvenveikot-yhteisön sihteeri
• Cycling Academy hallituksen jäsen
• Keravan kansalliset seniorit ry jäsen
• Everstiluutnantti evp. hävittäjälentäjä (Mig-21 bis)
• Puolustusvoimien koulutus-, johto- ja asiantuntijatehtäviä
• Helikopteriselvitys Afghanistanista puolustusministerille
• Psykologian opinnot yliopistossa
• Vuoden Ilmasotakoululainen
• Maaherran malja ansioituneelle pilotille
• Harrastukset: pyöräily, kuntosali, kalastus, sauvakävely


